Esittely
Esittely
Aloitin humaanipuolen fysioterapian opinnot 1997 Helsingin ammattikorkeakoulussa. Peruskoulutuksen aikana kävin neljä eläinfysioterapiaa koskevaa kurssia (4 ov, eli 160 tuntia). Aloitin heti niiden jälkeen, lähinnä tuttavien, koirien ja hevosten terapoimista. Valmistuin fysioterapeutiksi joulukuussa 2000 ja perustin oman yrityksen. Humaanipuolella aloitin työskentelyn lapsineurologian parissa ja eläinpuolella asiakkaina olivat koirat ja ratsuhevoset. 2002–2004 kävin eläinfysioterapian erikoistumisopinnot Lahden ammattikorkeakoulussa (40 ov, eli 1600 tuntia). Tein lopputyöni koirien vesiterapiasta Ruotsin opintomatkoihin pohjautuen. 2003- 2005 otin vastaan koiria Espoon Eläinsairaalassa, jolloin pääpaino oli vesiterapiassa. Kesästä 2005 kesään 2007 tein työtä pelkästään ”freelancer- periaatteella”, eikä minulla ollut vastaanottoa. Tein koti ja tallikäyntejä ja vesiterapiaa lähijärvissä.
Elokuusta 2007 minulla on ollut vastaanotto Eläinsairaala Sykkeen tiloissa, Kouvolassa. Hevoset hoidan edelleen tallikäynteinä.
Pienestä pitäen meillä on ollut koiria kotona. Niiden kanssa on harrastettu TOKO:a, agilitya sekä jälkeä. Nyt minulla on Borderterrieri narttupentu Roxy, jonka kanssa olisi tarkoitus harrastaa mm. agilitya. Ratsastuksen aloitin 7- vuotiaana ja olen kilpaillut esteratsastuksessa kansallisella tasolla. Olen toiminut nuorten hevosten ratsuttajana Irlannissa ja Italiassa.
Tällä hetkellä suurin osa asiakkaistani on urheilevia koiria ja olen erikoistunut biomekaniikkaan ja tarkan liikeanalyysin tekemiseen. Varmaankin johtuen minun esteratsastustaustani olen hyvin kiinnostunut agilitystä ja varsinkin hyppytekniikasta. Olen erikoistunut koirien urheilufysioterapiaan Canine Rehabilitation Instutessa, Floridassa. Hyppytekniikkaa olen opiskellut Californiassa Susan Salon johdolla.
Hevospuolella pääpaino on ”mystisillä ontumilla” ja muuttuneella liikkumisella, joihin yleensä käytän fasilitoivaa teippaamistekniikkaa. Keväällä 2007 kävin tanskalaiseläinlääkärin Rikke Schultzin pitämää kurssia hevosen osteopatiasta.
Maajoukkuetehtävät
- Suomen vammaisratsastuksen maajoukkueen fysioterapeutti (sekä hevosille että ratsastajille) Kansainvälisissä kilpailuissa Puolassa ja MM-kilpailuissa Belgiassa vuonna 2003.
- Suomen agilitymaajoukkueen fysioterapeutti vuonna 2007.
Eläinfysioterapeutti, Patricia Hirn Puh:0400- 906 147 Sähköposti:info(a)elainfysioterapia.com



